Yhdysvaltalainen Kid Ink saapuu Blockfesteille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tampereen Ratinanniemessä 21. – 22. elokuuta järjestettävä kaupunkifestivaali Blockfest on vahvistanut, että tapahtuman uusin tähtikiinnitys on yhdysvaltalainen Kid Ink. Blockfest toi Los Angelesissa varttuneen Kid Inkin ensimmäistä kertaa Suomeen viime vuonna, jolloin hänen klubikeikkansa Nosturissa oli ennakkoon loppuunmyyty.

Syksyllä järjestetyssä Blockfestin artistiäänestyksessä festivaalikävijät antoivat kalifornialaisräppärille niin suuren äänivyöryn, että huippulupaus kiinnitettiin myös osaksi tulevan kesän festivaalia. Nimensä mukaisesti vartalonsa kauttaaltaan tatuoinut Kid Ink on julkaissut kolme albumia, joista viimeisin Full Speed julkaistiin alkuvuodesta.

Albumilla kuullaan R. Kellyn, Usherin sekä Chris Brownin tasoisia vierailijoita. Artistin yksi tunnetuimmista hiteistä on uran nousukiitoon vauhdittanut ja kaksinkertaista platinaa myynyt Show Me. Tuottajasta artistiksi hypänneen Kid Inkin muita tunnetuimpia kappaleita ovat Main Chick ja Body Language.

Uusina kotimaisina kiinnityksinä julkaistiin nyt Universalille levyttävä Mikael Gabriel, vuoden tulokkaana palkittu Kasmir, turkulainen trap-kuningas Tippa-T, Rähinän rakastetuimpiin artisteihin lukeutuva Uniikki sekä uutta pitkäsoittoa parhaillaan työstävä Gasellit.