Laskuvarjohyppääjän huima laskeutuminen temppuradalle

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

GoPro on julkaissut jo lukemattomia hienoja videoita, joissa upeita hetkiä on saatu tallennettua videolle pienen GoPro-kameran kanssa. Videoilla on monesti jonkin extreme-lajin ammattilaisia, jotka esittelevät hienoa harrastustaan, videoilla on vauhtia ja kauniita maisemia.

Nyt GoPro on julkaissut YouTube-kanavallaan videon, jossa on kuvattu laskuvarjohyppy. Laskuvarjohyppäämistä on kuvattu näiden kätevien pikkukameroiden avulla monta kertaa aiemminkin, mutta nyt GoPro kehitteli laskeutumista varten erään melko spesiaalin muutoksen.

GoPro pyysi Axis Flight School -laskuvarjokoulua mukaan auttamaan heidän keksimänsä stuntin toteutuksessa. Laskuvarjohyppääjien hyppyä korkeuksista aina maahan saakka seurattiin kameran avulla. Laskeutuminen tapahtui tarkasti parin metrin levyiselle radalle. Rata oli päällystetty nesteellä ja hyppääjät liukuivat huimaa vauhtia kitkatonta rataa pitkin laskeutuessaan maahan.