Nollabudjetilla ympäri maailmaa – mies kikkaili lentoyhtiöiden eduilla

Matkailu · Annika Kela

Yhdysvaltalainen Scott Keyes on onnistunut ottamaan kaiken hyödyn irti lentoyhtiöiden eduista. Mies nimittäin matkusteli ympäri maailmaa kahden kuukauden ajan maksamalla lennoistaan ainoastaan lentokenttäverot. Miehen pyrkimyksenä oli matkustaa mahdollisimman pienellä budjetilla.

Just coolin out at the Sumidero Canyon

Kuva, jonka Scott Keyes (@scottmkeyes) julkaisi

Business Insider -lehden mukaan mies oli suunnitellut ”nollabudjetin” lomaansa pitkään. Hän oli kerännyt määrätietoisesti luottokortilleen lentopisteitä ja ostopalkkioita ostosten ja matkojen kautta. Kun maailmanympärysmatka viimein koitti, hyödynsi keräämiään pisteitään.

Mies valitsi lentonsa halvimman hinnan perusteella. Keyes matkusti lähes ilmaiseksi muun muassa Meksikoon, Nicaraguaan, Trinidadiin, Saksaan, Ukrainaan, Liettuaan – ja Suomeen. Jokaisesta lennosta hän onnistui kerryttämään uusia pisteitä menettyjen tilalle, ja Scott onnistui hyödyntämään niitä hotellien varaamisessa.

Mies ei ole paljastanut kuinka paljon hän lopulta maksoi kahden kuukauden matkastaan, mutta hän kertoi matkojen olleen puoli-ilmaisia. Lennot olivat halvimmillaan 18 euroa.

Scott Keyes on onnistunut esimerkillisen hyvin budjettimatkailussaan. Mies kertoi, että hän maksoi lentonsa käytännössä lentopisteillään ja luottokorttiyhtiön tarjomilla ostajan palkkioilla ja eduilla. Sen lisäksi mies päivysti hyviä tarjouksia. Scott ei ollut suunnitellut matkaansa etukäteen, vaan hän matkusti sinne minne halvimmat lennot lensivät. Matkaaminen ilman määränpäätä oli varmasti kuin yhtä suurta seikkailua.

US-Mexico border from 30,000 feet.

Kuva, jonka Scott Keyes (@scottmkeyes) julkaisi

Sunrise at 30k

Kuva, jonka Scott Keyes (@scottmkeyes) julkaisi