Lemmikkikoira teki tuhojaan – syyllisestä ei epäselvyyttä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monet koiranomistajat saavat lemmikkinsä kiinni itse teosta tai jonkun sotkun jälkeen koiran näyttäessä todella syylliseltä. Jos koiria on enemmän kuin yksi, syyllinen on näyttänyt monesti löytyvän melko helposti toisen ottaessa rennosti ja toisen panikoivan silminnähden.

Eräs nainen kuvasi kahta koiraansa videolle, kun hän selvitti kumpiko niistä on ulostanut keittiön lattialle. Sunny ja Judy -nimiset koirat istuvat rauhallisesti omistajansa edessä kuin odottaen ansaitsemaansa tuomiota.

Toinen koirista oli kuitenkin päättänyt olla jäämättä kiinni ja vieritti syyt suoraan kaverinsa niskoille. Omistajan kysyessä, kumpiko koirista on syyllinen, toinen koirista osoitti kaveriaan tassullaan.