Isä leikkasi partansa – tytär ei ollut tunnistaa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Parta ja erilaiset asusteet kuten silmälasit vaikuttavat melko paljon ihmisen ulkonäköön ainakin lasten mielestä. Monet voivat muistaa lapsuudestaan hämmentäviä tilanteita, kun isä leikkasi yllättäen partansa pois tai isoäiti tuli lähelle ilman silmälaseja.

Oman läheisen ulkonäön akillinen muuttuminen saattoi olla jopa pelottavaa. YouTubeen on julkaistu hauska video pienestä tytöstä, joka näkee isänsä ensimmäistä kertaa ilman pitkää partaa eikä ole tunnistaa häntä. Emmy-niminen tyttö leikkii isänsä kanssa kukkuu-leikkiä, kun isällä on vielä parta tallella. Isä käy kylpyhuoneessa kesken leikin ajelemassa partansa lyhyeksi.

Kun isä tulee jatkamaan leikkiä ja tyttö ottaa hänen kasvoiltaan mustan liinan pois, tyttö ei meinaa tunnistaa häntä. Emmy miettii ihmeissään, että minne se isä oikein katosi. Pienestä järkytyksestä toivuttuaan tyttö moiskauttaa kuitenkin ison pusun isän huulille ja kaikki on taas hyvin.