Suosikkibändin laulaja paljasti: Kerää karvansa talteen!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Las Vegasista kotoisin oleva The Killers -yhtye julkaisi debyyttilevynsä Hot Fuss vuonna 2004. Sen jälkeen bändi on nauttinut maailmanlaajuisesta menestyksestä ja myynyt yhteensä 22 miljoonaa levyä. Nyt yhtyeen nokkamies on paljastanut erikoisen salaisuuden itsestään.

The Killers vaihtoi tyyliään brittipopista Bruce Springsteen -vaikutteiseksi rockiksi Sam’s Town -levyllään, ja samalla vokalisti Brandon Flowers kasvatti parran. Mies paljasti The Independent -lehden haastattelussa ottaneensa karvat talteen ajeltuaan partansa myöhemmin, ja jatkaneensa tapaa aina sen jälkeen.

– Kasvatan partaani viisi tai kuusi päivää. Varmistan että lavuaarini on kuiva, käytän sähköistä parranajokonetta, kerään karvat lavuaariin ja kauhon ne sieltä pussiin, rokkari kuvailee.

Brandon Flowers on kerännyt partakarvojaan talteen jo seitsemän vuoden ajan. Ajeltuja karvojaan hän säilyttää niille varatussa omassa pussissa. Syytä erikoiselle harrastukselleen Brandon ei osaa kertoa.

– Se on monimutkaista. Karvat eivät haise. Ne ovat mustia mutta noin puolessa välissä mukaan on tullut myös harmaita karvoja. En vielä tiedä mitä aion tehdä niillä. Ne tarkoittavat jotain, Brandon toteaa.