Lapsi ihmetteli parittelevia kilpikonnia – näin äiti vastasi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme aiemmin, miten eräs taapero oli kokenut hämmentäviä hetkiä floridalaisessa eläintarhassa vieraillessaan, kun lapsi oli nähnyt kaksi parittelevaa kilpikonnaa. Taapero oli tainnut aavistaa millaiset leikit kilpikonnilla oli menossa, koska hän kauhisteli tilannetta ääneen vanhemmilleen.

Nyt eräs poika näki parittelevia kilpikonnia toisessa eläintarhassa, mutta ei vanhempien onneksi vielä tiennyt, mitä kilpikonnat puuhastelivat. Isot kilpikonnat olivat tulleet parittelemaan aidan viereen, jolloin eläintarhassa vierailevat pääsivät todistamaan rakastavaisten lemmenleikkejä lähietäisyydeltä.

Poika kysyi vanhemmiltaan, että painivatko kilpikonnat. Sen jälkeen poika halusi vielä selventää, että onko kilpikonnien toiminta mahdollisesti jotain sellaista, josta lapset saisivat kotona rangaistuksen jäädessään kiinni tekemästä samalla tavalla. Äiti vastasi pojan kysymykseen epäröimättä: ”Yes!”.