Miekkavalas kohtasi suppailijan – hurja kohtaaminen videolle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Miekkavalaat ovat suurikokoisia delfiinien heimoon lukeutuvia valaita, jotka herättävät pelkoa niiden hurjan olemuksen ansiosta. Merten mustavalkoiset petoeläimet kuitenkin hyökkäävät harvoin ihmisten kimppuun, paitsi tultuaan uhatuksi esimerkiksi valaanpyytäjien taholta.

Youtubessa nähdään nyt lyhyt, mutta näyttävä ihmisen ja miekkavalaan kohtaaminen. Lukas Reilly oli harrastamassa suppailua lainelaudallaan Uuden-Seelannin Kuaotunun rannan läheisyydessä, kun suurikokoinen valas tuli tekemään läheistä tuttavuutta hänen kanssaan.

Utelias miekkavalas tuli aivan Lukasin vierelle, ja koitti jopa puraista miehen lautaa. Mies kuitenkin kertoo paikalliselle One News -uutissivustolle, ettei hän tuntenut oloaan missään vaiheessa uhatuksi. Miehen mukaan kyseessä oli selkeästi ystävällismielinen kohtaaminen.