UAV-helikopteri putosi kongressitalon pihaan – lennättäjää uhkaa 10 vuoden vankeus

Viihdeuutiset · Annika Kela

Yhdysvalloissa on kohahduttanut uutinen, jonka mukaan UAV-helikopteria lennättänyt Douglas Hughes olisi saamassa töpeksimisestään 10 vuoden vankeusrangaistuksen. Hughes oli lennättänyt radio-ohjattavan helikopterinsa United States Capitol -kongressirakennuksen pihalle.

Tapaus on kohahduttanut erityisesti sen takia, että samanlainen kömmähdys oli sattunut toiselle henkilölle aiemmin, eikä hän ollut joutunut vastuuseen teostaan. Valtion virassa työskennellyt mies oli vahingossa lennättänyt UAV-helikopterin Valkosen talon pihaan. Mies oli ilmeisesti selvinnyt kömmähdyksestään varoituksella.

Sen sijaan Hughes on näillä näkymin joutumassa helikopterinsa lennättämisestä useiksi vuosiksi vankilaan. Engadget-sivuston mukaan Hughes oli UAV-helikopterillaan halunnut protestoida muun muassa valtion talouspolitiikkaa vastaan ja osana tempaustaan hän ohjasi helikopterinsa kongressirakennuksen pihaan.

Monet uskovat, että Hughesista halutaan tehdä julkinen esimerkki, joka muistuttaa ihmisiä siitä, että kansallisen turvallisuuden kustannuksella ei kannata pelleillä. Mies oli löytänyt aukon hallintorakennusten turvallisuudessa ja hyödynsi sitä helikopterinsa avulla. Hughes ei varmastikaan osannut arvata, että siitä seuraisi elinkautinen vankeusrangaistus.