The Prodigy marraskuussa Helsinkiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Konemusiikin 1990-luvun alkupuolella mullistaneen The Prodigy -yhtyeen Experience-esikoisalbumin julkaisusta tuli taannoin kuluneeksi 20 vuotta. Ennen albumia Britanniassa teki listahistoriaa levyn toinen single Everybody In The Place, jota edelsi klassikoksi sittemmin noussut Charly.

Yhtye saapuu Suomeen tiistaina 3. marraskuuta, jolloin se esiintyy Helsingin Jäähallissa osana The Day Is My Enemy Arena Tour -kiertuettaan. Yhtyeen kauan odotettu kuudes studioalbumi, The Day Is My Enemy, julkaistiin maaliskuussa 2015. Suoraan Brittien albumilistan ykkössijalle noussut albumi sai hyviä arvioita kautta linjan. Albumia työstettiin kuuden vuoden ajan.

Liam Howlettin luotsaama The Prodigy -yhtye julkaisi ensimmäisen What Evil Lurks -EP:nsä vuonna 1990. Vuonna 1991 julkaistu yhtyeen virallinen debyyttisingle Charly soi jo saman vuoden syksyllä Suomen ensimmäisissä rave-juhlissa Vaasassa, Turussa ja Oulussa. Yhtyeen breakbeat-tyylisuuntaa edustavat kappaleet olivat Suomessa vuosien ajan vain klubien ja ravejuhlien hittejä, kunnes yhtye teki vuonna 1995 läpimurtonsa myös discokansan keskuudessa esiinnyttyään Helsingin Kulttuuritalolla.

Britanniassa The Prodigy teki läpimurron Charly-esikoissinglen sijaan Experience-albumin toisella singlellä Everybody In The Place, joka nousi heti ilmestyttyään Brittien tanssilistan kakkossijalle. Sittemmin yhtyeen hitit olivat tanssilistoilla useiden vuosien ajan. Vuonna 1997 julkaistu Fat Of The Land nousi listojen kärkeen molemmin puolin Atlanttia, ja se sai aikaan yhtyeen maailmanlaajuisen läpimurron. The Prodigy esiintyi muutaman kerran myös Earthbound-nimisenä vuonna 1993. Samaan aikaan yhtye julkaisi ensimmäisen white label-version kappaleesta One Love, joka julkaistiin myöhemmin virallisesti The Prodigyn nimissä.