Ihmisnukke otti implantit selkäänsä – tältä tekaistut selkälihakset näyttävät!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Slovakialaissyntyinen Justin Jedlika on käynyt yli 190 kauneusleikkauksessa muistuttaakseen Ken-nuken ihmisvastinetta. Olemme kertoneet miehestä aiemminkin, mutta nyt viimeisimmässä leikkauksessa miehelle operoitiin lisäksi selkään implantit, jotka saavat miehen selän näyttämään lihaksikkaammalta.

Daily Mail -lehden mukaan miehen operaatio kuvattiin Botched-ohjelmaanja se esitetään Yhdysvalloissa E!-viihdekanavalla. Ennen ja jälkeen -kuvat ihmis-Kenistä ovat hurjan näköisiä, sillä miehen selän muoto on epäluonnollinen.

Monet ovat ihmetelleet kauneusleikkausten määrää, sillä suurin osa ihmis-Kenin lihaksista on todellisuudessa implantteja. Samoja tuloksia saisi aikaan salilla treenaamisella ja personal trainerin hankkiminen olisi huomattavasti edullisempaa kuin kauneuskirurgia. Justin Jedlica on ollut tyytyväinen leikkausten tuloksiin, mutta voisi luulla, että tämä ei ole viimeinen kerta, kun mies nähdään plastiikkakirurgin leikkauspöydällä.