Ellen DeGeneres eläkkeelle? Vaimo painostaa lopettamaan uran

Viihdeuutiset · Annika Kela

Juontaja-näyttelijä Ellen DeGeneres tunnetaan parhaiten hänen nimeään kantavan keskusteluohjelman isäntänä. Valtavan suosion saavuttanut The Ellen DeGeneres Show -ohjelma on pyörinyt televisioissa ympäri maailman vuodesta 2003 lähtien.

RadarOnline-viihdesivuston mukaan Ellen on hiljattain harkinnut eläkkeelle jäämistä. Paljastus on shokeerannut DeGeneresin faneja maailmanlaajuisesti, sillä kukaan ei ole odottanut 57-vuotiaan juontajan lopettavan lähivuosina televisiouraansa.

Ellen on tehnyt sopimuksen keskusteluohjelmastaan vuodelle 2017 asti ja vaikuttaisi siltä, että hän ei ole uusimassa sopimusta. Lopettamispäätöksen taustalla on vaimo Portia De Rossi, joka haluaa Ellenin päättävän uransa ja keskittyvän enemmän perheeseensä.

Ilmeisesti DeGeneres on suostumassa vaimonsa vaatimukseen, sillä Portia tarvitsee Ellenin tukea enemmän. Huhujen mukaan De Rossi hakeutui yksityiselle vieroitusklinikalle hoidettavaksi huume- ja alkoholiriippuvuuden takia. Pariskunta toivoo, että vaikeuksien jälkeen he voisivat aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä ja keskittyä tulevaisuudessa enemmän avioliittoonsa ja yhdessäoloon.

PÄIVITYS: Ellen DeGeneresin iäksi oli alunperin virheellisesti kerrottu 42 vuotta. Hän on todellisuudessa 57-vuotias.