YLE Uutisissa hämmentävä tilanne: ”Peittää meidän näkyvyyttä…”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suorissa televisiolähetyksissä tapahtuu ajoittain hauskojakin kommelluksia ja yllätyksiä, jotka päätyvät sellaisenaan kotikatsomoihin. Eilen illalla suomalaiset yllättyivät katsoessaan YLE Uutisten sääennustusta, kun televisiokuvaan ilmestyi yllättäen odottamaton näky.

YLE Uutiset
YLE Uutiset

Säätiedotuksen aikana kuvaan päätyi nimittäin yllättäen suurikokoinen televisiokamera. Katsojat olettivat, että sitä olisi työntänyt ihminen, mutta ihmistä ei näkynytkään kameran purjehtiessa hitaasti ja arvokkaasti meteorologi Joonas Koskelan editse. Kyseessä oli nimittäin automatiikan ohjaama robottikamera, joka oli eksynyt väärään paikkaan. Koskela otti tilanteen kylmän rauhallisesti. Katso video Yleisradion verkkosivuilta.

– Robottikamera vähän nyt peittää meidän näkyvyyttä tässä näin. Joka tapauksessa puuskat yltyvät päivän aikana puuskissa koviksi ja paikoin jopa myrskylukemiin maan itäosassa, Joonas Koskela kertoi.