Tappajakoira raateli tyttären – isä ehkä vankilaan koiransa ampumisesta

Ohhoh! · Stara.fi

Pitbull-koirat ovat aiheuttaneet hyökkäyksillään vuosien aikana lukemattomia kuolemantapauksia ja vakavia loukkaantumisia. Esimerkiksi Britanniassa nämä tappajakoirat halutaan kuriin lakimuutoksella, jossa koiranomistaja voi joutua lemmikkinsä edesottamuksista jopa vankilaan.

Nyt pitbull-koirarotu on noussut Yhdysvalloissa jälleen otsikoihin, kun Tobin-niminen lemmikkikoira raateli oman perheensä nelivuotiaan Zaynah-tyttären heti tämän noustua uima-altaasta isoäitinsä luona. Pitbullin uhriksi joutunut tyttö on edelleen sairaalahoidossa, mutta perheen isä Chris Ford ampui koiran heti traagisen välikohtauksen jälkeen kiväärin neljällä laukauksella.

Nyt perheenisä on joutunut odottamattomiin ongelmiin, sillä aikaisemman rikosrekisterinsä takia hänellä ei ole lupaa kantaa asetta. Tieto koiran ampumisesta päätyi viranomaisille, jotka ryhtyivät tutkimaan mistä ase on peräisin.

Sittemmin selvisi, että isän mukaan ase on hänen äitinsä omaisuutta. Nyt isä voi kuitenkin joutua aseen hallussapidon vuoksi jopa vankilaan, FOX 10 Phoenix uutisoi eilen. Mies kertoo ampuneensa koiransa suojellakseen perhettään. Koira ei ollut koskaan aiemmin osoittanut merkkejä aggressiivisuudesta.