UFO kaappasi miehen – ihon alta löytyi todiste?

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Steve Munday -niminen mies elää tavallista elämää. Munday on naimisissa ja hänellä on oma putiikki, mutta eräs muisto kalvaa edelleen hänen mieltään. 40 vuotta sitten Munday kohtasi pyöräretkellään ufoja, jotka ovat jättäneet häneen lähtemättömänä jälkenä ihonalaisen sirun.

Metro-lehti julkaisi Nigel Watsonin tekemän haastattelun, jossa Steve Munday kertoi kohtaamisestaan ufojen kanssa vuonna 1974. Munday oli menossa pyörällä ystävänsä luo, mutta jostain syystä 15 minuutin matkaan kuluikin kaksi tuntia. Tunti ja 45 minuuttia katosi miehen elämästä pyörämatkalla, jonka aikana mies kertoi kohdanneensa ufoja.

Munday kertoi muistavansa ajaneen pyörällä valoisaan aikaan. Seuraava muistikuva on pyörän kanssa kaatumisesta kun oli jo pimeää. Kahden tunnin aikana miehen käteen oli ilmestynyt omituinen siru, jonka mies selitti olevan ufojen laittama.

Ufojen piilottama siru on edelleen miehen ihon alla ja aktivoi kaupoissa ja turvatarkastuksissa erilaiset hälytykset. Munday kertoo sirunsa häiritsevän säteilyllään myös muita lähellä olevia elektronisia laitteita.

Munday mietiskelee edelleen päivittäin, mitä hänen muististaan pyyhittynä aikana mahtoi tapahtua. Hän uskoo ufojen seuraavan häntä sirun kautta ja ottavan häneen kenties myöhemmin uudestaan yhteyttä.