Huhumylly Blockfest-päätähdestä: Eminem, Cheek vai joku ihan muu?

Festarit · Stara.fi

Kaupunkifestivaali Blockfest tiedotti tänään laajentuvansa Ratinanniemen tapahtuma-alueen lisäksi myös Ratinan stadionille. Samalla lipunmyynti keskeytettiin, sillä tapahtumaan on tulossa uusi lauantain pääesiintyjä. Hurjissa spekulaatioissa ovat tänään olleet esimerkiksi Cheek ja Eminem.

Päätähden nimi paljastetaan vasta keskiviikkoaamuna. Staran taustatoimitus jututti tänään useita musiikkialan asiantuntijoita ja selvitti todennäköisimmät esiintyjävaihtoehdot Blockfesteille. Näyttää siltä, että suomalaisten toiveet ovat jakautumassa vahvimmin kahteen eri leiriin.

eminem.jpg

EMINEM

Sosiaalisessa mediassa on levinnyt tänään epämääräisen oloinen linkki ja kuva, jossa mainostetaan Eminemin sekä Rihannan yhteiskiertueen saapuvan Suomeen. Heidän yhteinen The Monster Tour -kiertue toteutettiin kuitenkin jo viime vuonna, joten ilmiö vaikuttaa toistaiseksi vain onnistuneelta kuvamanipulaatiolta.

Eminem on myös Staran saamien tietojen mukaan niin kallis esiintyjä, ettei hänen Suomen ensiesiintymistään olisi kaikesta todennäköisyydestä huolimatta mahdollista toteuttaa Ratinan stadionilla. Historia tuntee kuitenkin tapauksia, joissa huippukalliita kansainvälisiä supertähtiä on saatu konsertoimaan Suomeen tavallista edullisemmin esimerkiksi naapurimaiden keikkojen yhteydessä.

Cheek, Blockfest 2014, Kuva: Stara
Cheek, Blockfest 2014, Kuva: Stara

CHEEK

Suomen kaikkien aikojen menestynein rap-artisti Cheek on viettänyt pitkää keikkataukoa. Edellisistä loppuunmyydyistä Olympiastadionin keikoista on ehtinyt vierähtänyt jo vuosi. Tämän ajan supertähti on viettänyt lähes tyystin pimennossa julkisuudesta.

Cheek on kuitenkin vihjasi mahdollisesta aktivoitumisestaan juuri viime viikonloppuna omassa Instagramissaan ja on tiettävästi Blockfest-järjestäjien ystävä. Hän on ollut myös tähän mennessä jokaisen järjestetyn Blockfestin ehdottomia tähtiesiintyjiä sekä maininnut festivaalin lyriikoissaan.

Stadion olisi tyylikkäin mahdollinen paluu supertähdelle vuoden keikkatauon jälkeen, mutta viime viikonlopun vihjaus aktivoitumisesta olisi ehkä liian lähellä keskiviikon lanseerausta. Cheek on aiemminkin käyttänyt mediaa taidokkaasti hyväkseen julkistuksissa, joten kaikki on mahdollista.

kanyewest.jpg

KANYE WEST

Viroonkin kovasti keväällä huhuttu Kanye West on Staran saamien tietojen mukaan kiinnostanut useita suomalaisia festivaaleja. Staran haastatteleman asiantuntijan mukaan Kanye Westin Suomen esiintyminen on jäänyt kuitenkin pelkäksi yritykseksi tähden liian kovan hintapyynnön vuoksi.

Kanye West on niin ikään vieraillut Suomessa jo useaan otteeseen aiemminkin, mutta Blockfestin yhteydessä toteutettu stadionkeikka nostaisi hänen statuksensa Suomessa aivaan uuteen luokkaan.

KENDRICK LAMAR

Nettikeskusteluissa on esiintynyt jonkin verran myös Kendrick Lamar, joka on sopivasti keikalla Puolassa perjantaina 21. elokuuta. Hänellä on myös yhteistä historiaa Blockfestin kanssa, sillä tapahtuman järjestäjät tuottivat arvostetun räppärin ensimmäisen Suomen keikan loppuunmyydyssä The Circuksessa vuonna 2013.

Kendrick Lamar on kuitenkin vieraillut Suomessa tämän jälkeen useampaan otteeseen, eikä hän ole livebändinsä kanssa onnistunut saavuttamaan vielä niin suurta statusta minkä stadion-puitteet vaatisivat.

MITÄ SINÄ LUULET?

Uskotko, että Blockfestin uusi lauantain pääesiintyjä on yksi Staran esittelemistä vaihtoehdoista vai joku muu? Kommentoi alle.