Isäntä palasi pitkältä reissulta – koiran reaktio silkkaa rakkautta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Koirat ovat vanhan sanonnan mukaan ihmisen parhaita ystäviä. Väite ei ole tuulesta temmattu, sillä monilta koirilta tuntuu löytyvän toisinaan lähes rajatonta rakkautta omistajiaan kohtaan. Monissa tapauksissa tämä ilmenee erityisesti silloin, kun he palaavat kotiin pitkiltä reissuilta.

Youtubessa julkaistulla videolla nähdään hellyttävä tilanne, kun siperianhuskyn omistaja palasi kotiinsa oltua tien päällä yli kuukauden. Koira on heti odottamassa ovella valmiina hukuttamaan kuuden viikon matkalla olleen omistajan rakkauteen. Huskyn innokkuutta kotiin palaavaa miestä kohtaan on mahdotonta edes yrittää kuvailla sanoin.