Kulkusirkkaparvi iski Venäjälle – tuhoaa kaiken kasvillisuuden

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Moni muistaa raamatustakin tutun vitsauksen, jossa valtava heinäsirkkaparvi liikkuu maiden yli tuhoten kaikki ihmisten viljelemät sadot mennessään. Nyt Achikulakissa Venäjällä on kuvattu videolle samanlaista tuhoa aiheuttava kulkusirkkaparvi.

Videon kuvannut henkilö lähestyy aluetta, jonka kulkusirkkaparvi on vallannut. Henkilön tullessa lähelle parvi alkaa liikkumaan ja hyppimään niin, että näkymä sumenee lähes täydellisesti. Kulkusirkkoja on todella uskomaton määrä ja ne ovat luoneet niin ison parven, että pyyhkäistessään alueen yli maahan ei tule jäämään luultavasti lainkaan kasvillisuutta.

Kulkusirkkaparvi koostuu joukosta erilaisia heinäsirkkalajeja, jotka ovat ympäristön muutoksen tai sirkkojen lukumäärän liiallisen kasvun vuoksi alkaneet käyttäytymään eri tavalla muodostaen parven. Tällainen miljoonia yksilöitä sisältävä parvi tuhoaa todella lyhyessä ajassa kaiken vihreän kasvillisuuden ja esimerkiksi viljelykset liikkuessaan ravinnon perässä.