Mies opetteli kalliokiipeilemään – vain pelastaakseen naisen iPhonen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

BASE-hyppäämistä harrastava David Laffargue oli tyttöystävänsä kanssa nähnyt kallion päältä pudonneen iPhonen. Pariskunta päätti pelastaa puhelimen, mutta ennen sitä heidän tuli opetella kiipeämään alas ja ylös pystysuoraa kallion seinämää.

Laffargue harjoitteli kiipeämistä valjaiden kanssa pari kertaa puuhun, minkä jälkeen he lähtivät pelastamaan puhelinta. Puhelin oli melko jännittävässä paikassa, sillä se tuli noutaa 20 metriä kallion huipulta alaspäin olevalta kielekkeeltä.

Kallion seinämän pudotus oli maahan saakka kuitenkin kokonaisuudessaan noin 700 metriä, joten puhelimen noutaminen ei olisi ollut mahdollista korkeita paikkoja kammoaville. Mies sai noudettua puhelimen, minkä jälkeen hän alkoi tyttöystävänsä avulla elvyttämään sitä.

Lataamisen jälkeen pariskunta sai puhelimen päälle ja huomasi, että se kuuluu vaalealle, nätille ja paljon matkustelevalle naiselle, joka oli ilmeisesti pudottanut puhelimen kalliolta kesken selfie-kuvan ottamisen. Laffargue teki koko pelastusoperaatiosta YouTube-videon, jonka avulla hän toivoi löytävänsä puhelimen omistajan Chelsean.

Internetin ja sosiaalisen median voima on todistettu jo moneen otteeseen eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Laffargue kommentoi Metro-lehdelle, että Chelsea on löytynyt ja hän odottaa parhaillaan naisen yhteystietoja, johon voi lähettää puhelimen. Laffarguen videon julkaisemisesta oli ehtinyt kulua vain noin 17 tuntia, kun Chelsean ystävät ja perhe olivat nähneet videon.