Mies valitti kivuista: Korvasta löytyi torakkaperhe

Viihdeuutiset · Annika Kela

Nuoren kiinalaismiehen korvakäytävästä on tehty kauhistuttava löytö Guangdongin provinsissa, Kiinassa. Miehen korvaan oli nimittäin pesiytynyt torakkaperhe. Korvakäytävästä poistettiin lääkärin suorittamassa operaatiossa yhteensä 26 torakkaa.

Daily Mail -lehden mukaan 19-vuotias potilas on ollut järkyttynyt löydöstä. Mies oli pitkään kärsinyt kivusta korvassaan ja ajoittain korvakäytävä kutisi todella pahasti. Mies kertoi epäilleensä, että kyse oli jostain muusta kuin korvatulehduksesta.

Lääkäri epäilee, että torakat olivat asuneet korvassa viikkoja. Miehen korvaan oli aluksi pesiytynyt naarastorakka, joka alkoi lisääntyä korvakäytävässä. Operaatiossa poistetuista torakoista yksi oli täysikokoinen ja muut 25 torakkaa olivat pieniä jälkeläisiä.

Ellei nuorukainen olisi hakeutunut hoitoon, olisi hänen korvansa saattanut kärsiä vakavista vaurioista. Torakan selviytyminen korvakäytävässä ei ole asiantuntijoiden mukaan ollut ihme, sillä torakat ovat erittäin sopeutuvaisia. Ehkäpä jatkossa nuori mies pitää parempaa huolta korvahygieniastaan.