Sara Sieppi tähtenä Petri Nygårdin rakkauslaulun videolla – romanttista vai ei?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen rääväsuisimpana räppärinä tunnetuksi tullut Petri Nygård kertoi äskettäin Staran haastattelussa siistineensä suutaan ja siirtyneensä hieman salonkikelpoisimmille vesille. Nyt tämä toteutuu kirjaimellisesti, sillä hän seikkailee tuoreella Luxusta-videollaan huvijahdilla.

– Halusin tehdä rakkauslaulun omalla tyylilläni. Mielestäni biisissä on sopivasti romantiikkaa unohtamatta sanomaa – ihmiset unohtavat kulutusyhteiskunnassa mikä on oikeesti tärkeää, Petri Nygård kertoo.

Kappaleen musiikkivideolla Petri nähdään jahdilla veneilemässä FOX-kanavalla pian alkavan Bimbot Oy -sarjan tyttöjen kanssa. Videolla on mukana myös Sara Sieppi yllättävässä pääroolissa.

Emma-palkittu Petri Nygård on ollut vuosia Suomen seuratuimpia henkilöitä. Hän on ollut kahtena peräkkäisenä vuonna googlatuin suomalainen henkilö ja häntä seuraa Facebookissa yli 160.000 henkilöä. Petri on tehnyt vuodesta 2010 alkaen yli 600 keikkaa ja jatkaa keikkailua tiiviiseen tahtiin.