Harvinainen näky – kuningaskobra ja pyton kamppailivat

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Käärmeet ovat eläinlajina sellaisia, mitä moni varmasti pelkää. Käärmeet ovat pelottavia, vihaisia, vaarallisia ja pystyvät syömään moninkertaisesti suurempia eläimiä itseensä nähden. Käärmeet syövät jopa toisiaan, minkä vuoksi ne vaikuttavat vieläkin ilkeämmiltä.

Nyt erään yliopiston pihassa saatiin todistaa tilanne, jossa kaksi käärmettä otti mittaa toisistaan. Singaporen opiskelijat saivat todistaa erikoisen tapahtuman, kun kaksi käärmettä otti toisistaan mittaa Nanyang Technological University -yliopiston kampuksen lähettyvillä.

Huffington Post -sivuston mukaan painiottelussa oli mukana kuningaskobra ja pyyttoni, jotka taistelivat toisiaan vastaan noin 30 minuutin ajan jalkakäytävän ja tien lähettyvillä.

Kuningaskobra ehti puremaan pyyttonia useaan otteeseen ennen kuin se katosi läheiseen pusikkoon. Kuningaskobra oli löynyt muutaman tunnin kuluttua ja viety läheiseen eläintarhaan. Pyyttoni otettiin kiinni heti ja se vapautettiin hieman kauemmas metsään. Pyton sai kuitenkin useita tappavia puremia kuningaskobralta, minkä vuoksi sen selviäminen on epätodennäköistä.