Karu paljastus: Poikaystävän tuoreet kihlajaiskuvat löytyivät verkosta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Etäsuhteen täytyy olla vakaalla pohjalla, sillä kummankin osapuolen tulee olla tosissaan ja pystyä luottamaan toiseen täysin. Eräs etäsuhteessa elänyt nainen alkoi kuitenkin epäilemään poikaystävänsä uskollisuutta nähdessään verkossa kuvia, joissa mies näytti viettävän hääpäiväänsä.

Nainen oli nähnyt verkossa poikaystävästään kuvia, joissa miehellä oli kainalossaan kauniisti pukeutunut nainen. Pariskunnasta oli otettu runsaasti yhteiskuvia, joissa näkyi myös juhlavieraita. Toisella paikkakunnalla asuva poikaystävä oli kiistänyt kaiken ja kertonut, että kuvat liittyivät erääseen kouluprojektina kuvattuun videoon.

Nainen oli silti epäileväinen ja kysyi apua ja mielipiteitä tilanteeseensa muilta ihmisiltä Ask MetaFilter -sivuston keskustelupalstalla. Tuntemattomien ihmisten rohkaisemana nainen kohtasi poikaystävänsä jälleen, mutta mies kiisti toisen naisen edelleen. Kolmannella kerralla mies oli kuitenkin myöntänyt kaiken.

Nainen sai miehen lopulta tunnustamaan tehtyään ensin hieman salapoliisityötä erään kommentoijan neuvojen avulla. Naisen saatua selville mies tunnusti, että hän ei ollut mennyt vielä naimisiin, mutta hän oli aikeissa tehdä niin. Kuvat olivat nimittäin pariskunnan hienoista kihlajaisista, joissa myös miehen suku oli ollut paikalla juhlimassa. Nainen oli todella loukkaantunut ja surullinen saamastaan tiedosta, mutta onnellinen kommenttipalstan kirjoittajien antamasta tuesta ja avusta.