Pariisissa raju päätös – henkilöautoilu kielletään päiväksi!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monissa maissa on jo järjestetty autottomia päiviä, jolloin autoilijoita kehotetaan välttämään henkilöautoilla ajamista. Pariisi on päättänyt viedä kokeilun autottomasta päivästä hieman konkreettisemmalle tasolle, ja kieltää autoilun suurkaupungissa kokonaan yhden päivän ajan.

27. syyskuuta Pariisin keskusta tulee olemaan yllättävän hiljainen, sillä kaupungin kadut suljetaan autoilta kokonaan. Pelkästään hälytysajoneuvojen sallitaan käyttävän Pariisin teitä, mutta muuten isot ja normaalisti vilkkaat pääkadut tulevat olemaan hiljaisia. Autottomuudella halutaan säästää ympäristöä autojen aiheuttamilta saasteilta edes yhden päivän ajaksi.

Myös Tukholma aikoo sulkea keskustan autoilta ja suorittaa oman autottoman päivänsä Metro-lehden mukaan 19. syyskuuta. Muut suuret kaupungit kuten Montreal ja Mexico City ovat myös suunnittelemassa oman autottoman päivän järjestämistä, minkä lisäksi esimerkiksi Lontoo ja Los Angeles aikovat rajoittaa pysyvästi autoilua kaupunkiensa keskustoissa.