Pornosivustolta 25.000 dollarin stipendi opiskelijalle: ”Hyvää työtä”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suosittu aikuisviihdesivusto on noussut otsikoihin luvattuaan tarjota yhdelle yliopisto-opiskelijalle mittavaa apurahaa stipendin muodossa. Tämä saattaa kuulostaa epäilyttävältä, mutta yhtiö vakuuttaa taustalla olevan puhtaasti tavoite tehdä hyvää työtä.

Pornhub-sivuston Pornhub Cares -kampanjassa hakijoita kehotetaan lähestymään sivustoa 1.000 – 1.500 sanan esseellä koskien aihetta ”Kuinka pyrit tekemään muut onnelliseksi?”. Hakemukseen tulee liittää 2 – 5 minuutin video. Tämäkin kuulostaa epäilyttävältä, mutta sivuston mukaan videon tulee käsitellä hakijan tekemää hyvää työtä.

Kampanjan sivuston mukaan 25.000 dollarin stipendi lahjoitetaan yhdelle hakijalle, jonka GPA-keskiarvo on 3.2 tai sen yli. Hakijan pääaineella ei ole väliä. Pornhub kertoo etsivänsä hakemusta, jossa olisi luovuutta ja omaperäisyyttä. Kampanja on käynnissä lokakuun loppuun saakka.

Koska kyseessä on aikuisviihdesivusto, monien hakijoiden voisi kuvitella filmaavansa itseään seksiaktissa ”Hyvää työtä” kuvaavalla videolla. Ponhubin varatoimitusjohtaja Corey Price kertoo kuitenkin The Daily Beast -sivustolle, ettei tämä ole tavoitteena.

– Tavoitteena ei ole se, että parhaan pornovideon lähettäjä saa stipendin. Olisen yllättynyt, jos vastaanotamme yhtään pornoa sisältävää hakemusta, Corey Price kertoo.