Rihanna seksikkäänä Puman mainosvideolla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Barbadolaslainen Rihanna on ehtinyt tehdä laulu-uransa ohella muitakin aluevaltauksia. Viime joulukuussa tähti esimerkiksi nimettiin urheiluvaatefirma Puman tuoreeksi taiteelliseksi johtajaksi. Hänen tehtäviinsä kuuluu suunnitella yhtiön klassisia vaatemalleja uuteen uskoon.

Nyt Rihanna nähdään esiintymässä Puman mainoskasvona. Tähti jakoi Instagram-tilillään lyhyehkön ja seksikkään videon, jolla hän poseeraa yhtiön uutuusvaatteissa. Puman edustajina on totuttu aikaisemmin näkemään lähinnä urheiljoita, kuten Usain Bolt ja Mariol Balotelli.

Rihanna nousi taannoin otsikoihin, kun koripallotähti Matt Barnes väitti seurustelevansa poptähden kanssa. Laulaja kuitenkin kiisti väitteet Instagram-kuvassa, jonka kuvatekstissä hän ilmoitti ettei ole kiinnostunut miehestä. Rihanna myös väitti, ettei ole koskaan edes tavannut Barnesia.