Aave tallentui kotivideolle – lauloi pikkutytön kanssa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kanadalainen perheenisä on järkyttynyt pahanpäiväisesti katsottuaan matkapuhelimellaan kuvatun videon. Mies oli hetkeä aiemmin lainannut puhelinta pikkutytölleen, joka halusi kuvata huoneessaan lauluvideoita.

Yhdellä videoista kuuluu vieras mies ääni, joka laulaa pienen tytön mukana. Daily Mail -lehden mukaan Torontossa asuva perheenisä Daniel Garrett asuu asunnossaan yksin tyttärensä kanssa. Garrett ei tunnistanut videolla esiintyvää ääntä.

Video päättyy siihen, kun tuntematon ääni sanoo: ”Sinä olet hauska”. Perheenisä on pakannut tavaransa ja muuttanut tyttärensä kanssa vanhempiensa luokse. Mies kertoi, ettei hän koe olevansa turvassa asunnossa videolla esiintyneen tilanteen takia.

Garrett suunnittelee etsivänsä uuden asunnon, sillä heidän kotinsa ei ole hänen mukaansa enää turvallinen. Daniel Garrett ei pysty todistamaan, etteikö videolla nähty tilanne olisi lavastettu. Asunnosta poismuuttaminen kuitenkin viittaisi siihen, että jokin huoneistossa pelästytti perheen todenteolla.