Seksiä päivittäin harrastavat muita terveempiä, onnellisempia ja luovempia

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Seksi vaikuttaa ihmisiin positiivisesti, mikä ei tule varmasti kenellekään yllätyksenä. Seksin jälkeen ihmisen itsetunto kohenee, mieli paranee, elämä tuntuu jännittävämmältä ja muutenkin onnellisemmalta.

Päivittäin seksiä harrastavat tuntevat olonsa paljon itsevarmemmaksi ja ovat sinut oman vartalonsa kanssa, minkä lisäksi he parantavat omaa hyvinvointiaan. Seksi auttaa myös ihmisen immuunisysteemiä pysymään vahvempana.

WebMD-sivuston mukaan seksi vahvistaa vastustuskykyä, alentaa verenpainetta, vähentää sydänkohtausriskiä ja alentaa myös stressiä sekä ahdistuneisuutta. Terveellinen ja säännöllinen seksielämä tarkoittaakin siis terveellistä elämää myös muilla elämän osa-alueilla.

Mitä enemmän ihmiset harrastavat seksiä, sitä luovempia heistä tulee. Tämä väittämä tuntuisi pitävän ainakin monen taiteilijan tai muusikon kohdalla hyvin paikkaansa. Psychology Today -sivusto kertoo kuitenkin, että parisuhteessa olevat henkilöt olivat entistä luovempia saadessaan harrastaa seksiä rakkaan kumppaninsa kanssa.

Tuttu ja luotettava kumppani saa mielikuvituksen ja luovuuden kukoistamaan myös sänkypuuhien ulkopuolella, minkä vuoksi kuumista lakanoista kannattaakin käydä säännöllisesti hakemassa pientä tehostusta terveempään, onnellisempaan ja luovempaan elämään.