9 yleisintä seksivirhettä pariskunnilla – älä sorru näihin

Terveys · Terhi Piiroinen

Nukkuminen on yhtä tärkeää ihmisen tehokkuuden kannalta kuin valveilla oleminen. Hyvät yöunet takaavat paremman olotilan ja tuottavuutta päivään. Pariskuntien kannattaa laatia sänkysäännöt, sillä peti on järkevä pyhittää hellyydelle, seksille ja nukkumiselle.

Sängyssä ei saa räplätä muuta kuin itseään tai kumppaniaan. Toisin sanoen puhelimet, tablettitietokoneet ja muut älylaitteet jätetään yöpöydälle tai kokonaan makuuhuoneen ulkopuolelle. Sen lisäksi, että kirkkaat näytöt häiritsevät yöunen laatua, vievät ne aikaa sänkykaverilta.

Likaiset lakanat ovat yksi suurimmista erotiikan tappajista. Siksi petivaatteet tulee vaihtaa säännöllisesti. Myös yön aikana rullaantuneet aluslakanat ja tyynyliinat on hyvä panna aamulla paikoilleen, jotta nukkumaanmeno tuntuisi illan tullen mukavammalta.

Televisio ei kuulu makuuhuoneeseen. Olohuone on tarkoitettu yhteistä ajanvietettä varten. Siksi sen huoneen nimi on olohuone, siellä oleskellaan. Makuuhuone on puolestaan yöunia ja helliä makuutasossa tapahtuvia asioita varten. Sängyssä ei myöskään syödä tai juoda. Keittiö ja ruokapöytä soveltuvat nimittäin siihen tehtävään erinomaisesti.

Toisinaan pariskunnat äityvät villiin seksiiin ja silloin myös naapurit saattavat kuulla vaakamambon ääninäytteen. Erilaiset ääntelyt kuuluvat seksiin, mutta liian äänekäs nautinto saatttaa olla häiritsevää naapureiden mielestä. Myös tahdissa jyskyttävä sänky herättää aamuyöllä herkästi.