Kim Kardashian vihaa uutta raskauttaan: ”En ymmärrä naisia”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kim Kardashianin ensimmäinen raskaus ei sujunut täysin ongelmitta. Raskaus oli naiselle kivuliasta aikaa, minkä lisäksi hän tunsi olonsa tukalaksi ja vieraaksi kasvaneessa vatsassaan. Kim ja Kanye yrittivät toista lasta pitkään, mutta tämäkään raskaus ei tunnu olevan Kimin mieleen.

Kim Kardashian on kertonut Metro-lehden mukaan vihaavansa jälleen raskausaikaansa. Kim ei sanojensa mukaan voi ymmärtää naisia, jotka kertovat nauttivansa olostaan raskaana. Kim kertoo raskauden olevan hänen elämänsä kamalin kokemus, josta hän ei ole pystynyt nauttimaan sekuntiakaan. Aika ei ole pystynyt kultaamaan muistoja huonosta raskausajasta, joka on toisen odotuksen aikana ollut ilmeisesti vieläkin vastenmielisempi Kimille.

Kim perustelee mielipidettään sillä, että hän on turvonnut, hänen selkäänsä sattuu, mitkään vanhat vaatteet eivät mahdu hänelle ja hänen vartalonsa vain levenee levenemistään. Kim ei tunne olevansa omassa kehossaan, minkä vuoksi hän ei malta odottaa, että vauva syntyisi. Nainen kuitenkin vakuuttaa kärsimisen olevan lopulta kaiken vaivan arvoista, kun oman lapsen vihdoin saa käsivarsilleen.