Star Wars kunnioittaa Beastie Boysia – hahmo nimettiin levyn mukaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

J.J. Abramsin ohjaama Star Wars: The Force Awakens saa ensi-iltansa vasta joulukuussa, mutta elokuvan on jo tiuhaan tahtiin otsikoissa. Nyt on paljastettu, että elokuvassa osoitetaan kunniaa newyorkilaiselle hiphop-ryhmälle hauskalla tavalla.

Star Wars: The Force Awakens -elokuvassa esiintyy iO9-sivuston mukaan Ello Asty -niminen hahmo. Nimi viittaa Beastie Boys -yhtyeen vuonna 1998 julkaisemaan Hello Nasty -levyyn. Levyllä oli mukana muun muassa hitiksi noussut Intergalactic-kappale.

J.J. Abrams tunnetaan kovana Beastie Boys -fanina, eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun mies ujuttaa elokuviinsa viittauksia yhtyeeseen. Ohjaajan Star Trek -elokuvassa kuultiin bändin musiikkia Sabotage-hitin muodossa.