Nuoret tuhlaavat omaisuuksia kahviloihin ja pikaruokaan

Ruoka · Annukka Heikkilä

Palveluiden hinnoista ja vuokratasojen korkeudesta puhutaan nykyään paljon. Opiskelijoilla ja nuorilla ei ole varaa ylellisyyksiin, mutta silti kahviin ja noutoruokaan näyttäisi palavan heillä jopa enemmän rahaa kuin työssäkäyvillä ihmisillä.

Metro-lehti kertoo BBC Good Food -sivuston tekemästä kyselystä, josta kävi ilmi, että opiskelijat ja nuoret aikuiset käyttävät paljon rahaa kahviin ja noutoruokaan. 16 – 24 -vuotiaat käyttävät viikossa syömiseen rahaa noin 86 euroa, joka on enemmän kuin töissäkäyvät ihmiset, jotka käyttivät keskimäärin 78 euroa.

Tutkimuksen mukaan ero rahankäytössä ei johdu pelkästään siitä, että nuoret käyvät enemmän ulkona vaan siitä, että he eivät osaa laittaa ruokaa. Keskiverto 16 – 24 -vuotias osasi kyselyn mukaan neljä reseptiä ulkomuistista. Nuorille ei enää opeteta ruoanlaittoa samalla tavalla kuin aiemmin, minkä vuoksi kaksi viimeisintä sukupolvea ovat eristyisen huonoja ruoanlaittotaidoiltaan.

Ruoanlaittoa pitäisi opettaa lapsille kotona enemmän. Ruoan jatkuva ostaminen valmiina ravintoloista on sekä kallista että nostaa muun muassa diabetesriskiä huomattavasti ja voi johtaa helposti myös ylipainon kertymiseen.