Patikoijien kauhun hetket videolle – silta romahti alta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monet upeita maisemia esittelevät patikointireitit sisältävät upeita näköalatasanteita ja korkealle rakennettuja siltoja. Eräiden patikoijien kauhun hetket tallentuivat videolle, kun heidän allaan oleva silti romahti täysin yllättäin ja patikoijat putosivat korkealta veteen.

Neljä ranskalaista patikoijaa käveli Uudessa Seelannissa Lake Waikaremoana Great Walk -nimistä reittiä. He olivat kävelleet neljän päivän aikana yhteensä 43 kilometriä, kunnes he olivat viimein tulleet pitkään odottamalleen sillalle.

Adrien Whistlen kuvaamalta videolta näkyy, miten kävelijät saapuvat sillalle, joka romahtaa heidän ollessa suurin piirtein puolessa välissä siltaa.

Sillan alla olí Metro-lehden mukaan kymmenen metrin pudotus rotkoon. Patikoijien onneksi rotko oli täynnä vettä, minkä vuoksi he säilyivät pudotuksesta hengissä. Video on todella pelottavaa katsottavaa ja saattaa aiheuttaa pientä pelkoa siltoja kohtaan myös videon katsojassa.