10 kultaista sääntöä – näin vedät pisteet kotiin anoppilassa!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Pariskunnat tapaavat kumppaninsa sukulaisia ja vanhempia etenkin joulupyhien aikana. Vaikka oman kullan isän ja äidin kohtaaminen saattaa jännittää, on olemassa muutama vinkki kuinka tapaamisesta voi selvitä kunnialla.

Joissakin parisuhteissa saatetaan tavata kumppanin vanhempia ainoastaan juhlapyhinä. Tapaamiseen kannattaa mennä omana itsenään ja rennon rehellisellä asenteella – ihmisiä tässä kaikki ollaan. Mikäli ensimmäinen tapaaminen on mennyt syystä tai toisesta mönkään, voi toisella kerralla kerätä pisteet kotiin helpommin.

Vanhemmat saattavat olla kova pala asettaessaan sulhas- tai morsianehdokkaan piinapenkkiin. Toisen vanhempien läsnäollessa ei kannata intoutua ylenpalttiseen suuteluun tai lähentelyyn oman kullan kanssa. Se on todella kiusallista. Vierailulla olevan osapuolen ei myöskään kannata tehdä turhan läheistä tuttavuutta muiden sukulaisten kanssa etenkään, jos he edustavat vastakkaista sukupuolta.

Kumppanin vanhempia tapaavan kannattaa omata leikkimieltä tarpeeksi, jotta hän voi osallistua perheen traditioihin. Oli kyse sitten jouluisin suoritettavasta korttipelistä tai kuusen ympärillä tanssimisesta, kannattaa siihen mennä mukaan avoimin mielin. Pariskunnan on kuitenkin hyvä tehdä vanhemmille selväksi, että he kaipaavat välillä myös omaa rauhaa. Kumppanin kannattaa aina kehua omaa kultaa hänen vanhemmilleen – siitä tulee hyvä mieli kaikille.