Ylensyömisellä yllättävät sivuvaikutukset seksielämään

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Juhlapäivinä herkkuruokia tulee usein syötyä liikaa. Jouluruoat houkuttelevat ottamaan useita kertoja lisää ruokaa vaikka vatsa olisikin jo täynnä, ja vain harva osaa lopettaa syömisen ajoissa. The Huffington Post on julkaissut YouTube-kanavallaan hauskan musiikkivideon, joka kertoo ylensyömisen yllättävistä sivuvaikutuksista.

Videolla pariskunta viettää kiitospäivää, johon olennaisena osana kuuluu iso juhla-ateria, joka koostuu erilaisista laatikkoruoista ja kalkkunasta. Pariskunta laulaa siitä, miten he ovat syöneet itsensä niin isoon ähkyyn, että eivät pysty enää päivän päätteeksi harrastamaan seksiä.

Perheen kesken vietettävänä juhlapäivänä pariskunta on odottanut hetkeä, jolloin he pääsevät vihdoin viettämään kahdenkeskistä aikaa lakanoiden välissä. Otollisen hetken koittaessa kumpikin on kuitenkin niin täynnä päivällä syötyjen ruokien vuoksi, että voi jopa fyysisesti pahoin eikä pystykään harrastamaan seksiä.