Koira pitää huolta perheen taloudesta – ei päästä omistajaa ostoksille

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Joku voisi ajatella, että lemmikin hankkiminen tulee kalliiksi. Lemmikkien hoitamiseen toki kuluukin jonkin verran rahaa, sillä eläimiä täytyy viedä eläinlääkäriin ja niille pitää ostaa omaa ruokaa. Eräs koira pitää kuitenkin hyvää huolta siitä, että sen omistaja säästää kaikesta muusta.

YouTube-videolla nähdään miten naisen omistama koira pitää hänen talousasioistaan hienosti huolta. Koira on selvästi todella huolissaan naisen kulutuksesta sillä heti, kun nainen kertoo haluavansa lähteä ostoksille, koira alkaa murisemaan omistajalleen.

Koira makaa todella päättäväisesti sohvalla ja pitää tassujaan naisen lompakon päällä. Koira ei tule luopumaan lompakosta mistään hinnasta ja muriseekin naiselle todella vihaisesti joka kerta, kun hän yrittää kurkotella luottokorttejaan ja ottaa lompakkoa koiran tassun alta pois.