Nainen koristeli pomon toimiston – palkkioksi 1 000 dollarin sakot ja vankeustuomio

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ohiossa kunnantalolla toimistoapulaisena työskentelevä 25-vuotias Samantha Lockhart keksi esimiehelleen hänen mielestään hauskan käytännön pilan. Pila ei kuitenkaan ollut pomon mielestä kovin hauska, minkä vuoksi työntekijä sai melko laajan ja kovan rangaistuksen tekoonsa nähden.

Lockhart oli eräänä päivänä päättänyt koristella esimiehensä työpisteen, mikä osoittautui kuitenkin suureksi virheeksi. Nainen oli koristellut työpisteen suurilla määrillä glitteriä, levittänyt pöydälle juhlanarua ja tomuttanut jonkinlaista puuteria, joka oli vahingoittanut esimiehen työkonetta.

Lockhartin motiivit koristelemiseen ovat jääneet hieman epäselviksi, mutta hän oli kuitenkin jättämässä työpaikkansa, joten uhka irtisanoutumisesta ei näyttänyt nuorta naista jännittävän.

Nainen sai Huffington Post -lehden mukaan teostaan 1.000 dollarin sakot, yhdeksän kuukautta ehdonalaista vankeutta ja 50 tuntia yhdyskuntapalvelua, minkä lisäksi hänen piti kirjoittaa vielä pomolleen anteeksipyyntökirje.