Koira pilasi lasten päivän – ulosti trampoliiniin kesken leikkien

Viihdeuutiset · Annika Kela

Yhdysvaltalaisperheen pienet tyttäret olivat keksineet hauskan leikin pihalla olevassa trampoliinissa. He olivat nimittäin yhdistäneet lehtikasassa hyppimisen ja trampoliinilla pomppimisen yhdeksi leiksi.

Äiti huomasi tyttäriensä hauskanpidon ja alkoi kuvata heidän temppuiluaan videolle. Ennen kuin tytöt ehtivät esitellä hyppynsä kotivideolla, varasti perheen koira show’n. Mopsi nimittäin alkoi ulostaa keskelle trampoliinia.

Tytöt seurasivat järkyttyneinä koiransa toimia ja he alkoivat kiljua kovaan ääneen. Koira ilmeisesti ajatteli, että lehtien päälle ulostaminen oli hyväksyttävää, sillä olihan se tehnyt niin maassakin. Koiran tempauksen takia tyttöjen hauska trampoliinileikki oli pilalla.