Onko tässä maailman hauskin koulu? Esittelyvideosta nettihitti

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Oklahomassa tehty Broken Arrow High School -lukiota ja sen oppilaita esittelevä video on lyönyt kaikkien muiden koulujen mainos- ja esittelyvideot kerralla suohon. Videolla näkyy koko koulun, opiskelijoiden ja henkilökunnan upea yhteishenki, jota on esitelty tuoreen idean avulla.

BAHS-lukio suunnitteli videon, jossa tuodaan esille koulun hyvä yhteishenki, luonne ja tekemisen meininki. Lähes 12-minuuttia kestävällä videolla kuullaan paloja tämän hetken tuoreimmista hittikappaleista, joiden mukaan oppilaat ja henkilökunta ovat huulisynkanneet.

Videolla esitellään opiskelijoita, eri harrastelijaryhmiä ja joukkueita, ja videolle onkin yritetty saada mahdollisimman suuri osa koulun 3.600 opiskelijasta. Kolme viikkoa kestäneet kuvaukset päättyivät videolla näkyvään upeaan joukkokohtaukseen, jossa nähtiin suuri osa koulun väestä samassa tilassa. Tähän lukioon suuri osa nuorista varmasti haluaisikin tämän videon perusteella päästä.