Vakava varoitus lasten vanhemmille: Nappiparisto voi tappaa!

Terveys · Annika Kela

Tänäkin vuonna monet lapsista saavat joululahjaksi leluja, jotka sisältävät pienen nappipariston. Leikin lomassa lapsi saattaa saada pariston käteensä ja nielaista sen luullessaan sitä pastilliksi. Näin on nimittäin käynyt useissa perheissä ja pahimmissa tapauksissa lapset ovat menehtyneet sen seurauksena.

Nappiparistosta vuotava happo saattaa pahimmillaan polttaa lapsen ruoansulatuselimistöön reiän ja aiheuttaa sisäistä verenvuotoa. Vanhemmat ympäri maailmaa ovat kampanjoineet erityisesti joulun alla paristojen vaaroista. Netissä on julkaistu useita kuvia pariston aiheuttamista palojäjljistä.

Daily Mail -lehden mukaan ainakin kahden lapsen tiedetään menehtyneen pariston nielaisemisesta aiheutuneisiin vammoihin. Nappipariston sisältävät joulukoristeet ja tekokynttilät kannattaa pitää pienten lasten käsien ulottumattomissa. Pienten lasten sisaruksille kannattaa kertoa paristojen vaaroista, jotta lapset voivat yhdessä pitää huolen pienimpien turvallisuudesta.