Konemusiikin legenda Guru Josh on kuollut

Viihdeuutiset · Stara.fi

Konemusiikin legenda Guru Josh, oikealta nimeltään Paul Walden, on kuollut 51-vuotiaana. Hänet tunnettiin erityisesti vuonna 1989 julkaistusta Infinity-kappaleestaan, josta muodostui yksi elektronisen musiikin klassikoista ja jota on sittemmin lainattu lukemattomissa muiden artistien kappaleissa.

Guru Josh oli varsinkin Iso-Brianniassa merkittävä vaikuttaja konemusiikin nousukauden kulta-ajalla 1980-luvun loppupuolella ja 1990-luvun alkupuolella. Infinity julkaistiin alunperin Waldenin omakustanteena, kunnes Deconstruction-levymerkki löysi sen ja julkaisi maailmanlaajuisesti. Walden vaikutti samoihin aikoihin oman musiikkinsa lisäksi myös laittomien warehouse-bileiden järjestämisessä.

Guru Joshin Infinityn alkuperäinen versio sai 1990-luvun alkupuolella merkittävän aseman myös Suomessa, kun esimerkiksi Vaasassa lähes jokaiset laittomat warehouse-bileet päättyivät juuri tähän kappaleeseen. Myös monien discojen ja klubien viimeisen illan viimeisenä kappaleena kuultiin juuri Infinity.