Joulun järjettömin lahjaidea – 300 dollarin kirja Applen mainoskuvista

Viihdeuutiset · Stara.fi

Teknologiayhtiö Apple tunnetaan laitteidensa kovista hinnoista, vaikka tuotteiden laadun kanssa on ollut viime aikoina ongelmia varsinkin iPhone-puhelinten yhteydessä. Nyt yhtiö on julkaissut vuoden järjettömimmän lahjaidean, joka on kaikessa absurdiudessaan suorastaan yksinkertaisen nerokas.

Apple
Apple

Apple on nimittäin lanseerannut kovakantisen Designed by Apple in California -kirjan, jonka sivuilla on kuvia sen tuotteista 20 vuoden ajalta. Vaivaisella 299 dollarilla ostaja saa 450 valokuvaa Applen tuotteista vuosien varrelta. Kuvat on ikuistanut valokuvaaja Andrew Zuckerman.

Säästäväisempi voi ostaa kirjasta myös pienemmän version 199 dollarilla. Kirjan on määrä tulla myyntiin Applen verkkokaupassa tänään keskiviikkona. Apple-faneja kosiskellakseen yhtiö kertoo, että kirja on omistettu yhtiön entisen johtaja Steve Jobsin muistolle.

Apple
Apple