YOR123 & Skandaali : Round The World

Albumit · Stara.fi

Hiphop-ryhmä Royal Familystä tuttu YOR123 ja äskettäin soololevynsä julkaissut Skandaali ovat saaneet levylleen uskomattoman määrän nimekkäitä ulkomaisia vierailijoita 7 eri maasta.

Tässä on hiphopin henkeä parhaimmillaan. Yhteisö on maailmanlaajuinen, ja yhteistyötä tehdään sen mukaisesti. Intron sanoin: ”Show you stupid fuckers how true hiphop should be…” Muutenkin intro antaa hieman kuvaa siitä mitä tuleman pitää.

Soundit ovat levyllä suurimmalta osin kohdallaan. Inspectah Deckin feattaama On a Mission saa melkein kylmät väreet selkäpiihin. Biisit soundaa niin hienosti, että on hieman outoa kuulla niissä Skandaalin suomalaista riimiä. YOR123 tosin vetää settinsä saksaksi. Laadukasta kauraa.

City At Night etenee säkkipillimeisingeissä. Äänessä Freestyle ja Pyroman. Loppupuolelle biisiin yhtyy hieno saksofonisoolo. Ghostface Killahin ja Solomonin feattaama The Death Comes on melodisempaa settiä, jonka teema henkii keskiaikaa.

You Left Me -biisin skitissä hehkutellaan hetki 50 Centin In Da Clubilla. Itse biisissä feattaa Eternia. Lapsikuoro on jo vanha juttu, mutta kuulostaa kertosäkeessä ihan toimivalta, vaikka melodia on tylsä.

Jenkkistarat Royce 5’9″ ja Tre Lil hehkuttavat Suomea biisissä What Comes Up. Lyriikkapuolella sivutaan suomalaisen scenen keskinäistä kateutta, jota tämäkin levy on omiaan lietsomaan.

Jeru The Damajan feattaama Keep Distance -biisissä kertosäkeen epävireinen laulu ja laimeat rumpusoundit häiritsevät pahasti. Ei toimi. Ruotsalaisen Kenin feattaama Bad Mood potkii ainakin alapäällä hyvin, mutta tausta on tylsän yksinkertainen.

Muissa kappaleissa virailijoina kuullaan mm. Pyroman, Freestyle, Maveric, Ufo, Yepha ja George Reefah.

Levyn parhaat viisut on jostain syystä painotettu liian selvästi levyn alkupuolelle ja tunnelma hiipuu loppua kohti. Silti levy on suhteellisen laadukas kokonaisuus.

Biisien määrässä ei ole pihistelty. Levyltä löytyy 14 biisiä ja pari väliskittiä. Varsinaisella julkaisulla on lisäksi mukana bonus-cd, joka sisältää uusia biisejä, remiksejä ja videoita. Bonuslevy ei ollut arvosteluhetkellä kuitenkaan vielä valmis.

Round The World julkaistaan 16.2.2005.

Pisteet 4/5