Albumit


Levyarvostelu: taiocruz_rokstar

Taio Cruz : Rokstarr -levyarvostelu

Tämän vuoden aikana Suomessakin viimein suursuosioon noussut hiphop-tähti Taio Cruz niittää parhaillaan menestystä Rokstarr-albumillaan. Levyltä löytyvä jättihitti Break Your Heart siivittää tätä menestystä, mutta albumilla on enemmänkin toimivia kappaleita.

Levyarvostelu: raptori_sekoelma

Raptori : Sekoelma -arvostelu

Suomiräpin uranuurtaja Raptori niitti menestystä 1990-luvun alussa jättihiteillään, joita kierrätetään yhä edelleen 20 vuotta myöhemmin. Nyt yhtye tekee jo toista comebackiään, koska se lupasi tehdä paluun kymmenen vuoden välein.

Levyarvostelu: rihanna_ratedxremixed

Rihanna : Rated R Remixed

Lukuisia hittejä viime vuosina julkaissut supertähti Rihanna julkaisi taannoin Good Girl Gone Bad Reloaded -nimisen albumillisen remixejä hittikappaleistaan, ja tuo remix-kokoelma asetti upealla laadullaan täysin uuden riman alan muille tähdille.

Levyarvostelu: ladygaga_theremix

Lady Gaga : The Remix -albumiarvostelu

Poptähti Lady Gaga on julkaissut urallaan käytännössä vain yhden albumin, mutta The Fame -levystä on saatu kauppojen hyllyille jo kolme versiota. Alkuperäisen jälkeen vuorossa oli The Fame Monster ja nyt julkaistaan levyn kappaleiden eri versioita The Remix -nimisellä albumilla.

Levyarvostelu: jennivartiainen_seili

Levyarvostelussa Jenni Vartiainen : Seili

Popstars-kisasta aikoinaan Gimmel-yhtyeensä kautta tähdeksi noussut Jenni Vartiainen tyrmäsi musiikkipiirit vuonna 2007 julkaistulla Ihmisten edessä -debyyttialbumillaan, jolta lohkaistiin lukuisia hittejä ja joka teki Jennistä kertaheitolla tähden myös sooloartistina. Nyt esikoinen on viimein saanut jatkoa kakkoslevyllä Seili.

Levyarvostelu: fintelligens_muntie

Albumiarvostelussa Fintelligens : Mun tie tai maantie

Suomen legendaarisin hiphop-duo Fintelligens julkaisi uuden vuoden kunniaksi jälleen uuden täyspitkän albumin. Mun tie tai maantie -niminen platta onkin sananmukaisesti täyspitkä, sillä se sisältää peräti 13 kappaletta, eli materiaalia koko rahalla. Levyn ensimmäsestä singlelohkaisusta on jo ehtinyt muodostua leppoisa hitti, joka tulee täyttämään tanssilattioita vielä pitkään.

Levyarvostelu: kesha_animal

Ke$ha : Animal -arvostelu

Alkuvuoden suurin popsensaatio on Yhdysvalloissa ollut Ke$ha, eli Kesha Sebert, jonka Tik Tok -esikoissingle nousi jo viime vuonna maansa listaykköseksi. Sittemmin myös neitokaisen tuore esikoislevy Animal valloitti vuorostaan albumilistan ykköspaikan. Nyt levy julkaistaan viimein myös Suomessa.

Levyarvostelu: therasmus_bestof

The Rasmus : Best Of 2001 – 2009

15 vuotta sitten uransa aloittanut kotimainen menestysyhtye The Rasmus teki toisen tulemisensa vuonna 2001, ja on siitä saakka tehnyt varsin menestyksekästä uraa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Nyt yhtye julkaisee nimeään kantavan Best Of 2001 – 2009 -kokoelman.

Levyarvostelu: ladygaga_thefamemonster

Lady Gaga : The Fame Monster

Suosittu poptähti Lady Gaga julkaisi joulumarkkinoille uuden levyn sijaan uuden version aikaisemmasta albumistaan. The Fame Monster -nimiselle tuplalevylle on liitetty mukaan kahdeksan uutta kappaletta, joten rahoille saa mukavasti vastinetta erityisesti, jos levy ei vielä löydy hyllystä.

Levyarvostelu: thebaseballs_strike

The Baseballs : Strike

Saksalainen The Baseballs -yhtye kulkee Paul Ankan ja Richard Cheesen vanavedessä coveroimalla tuttuja hittejä uudessa kuosissa. Anka ja Cheese työstivät hiteistä swingiä, mutta The Baseballs on puolestaan työstänyt niistä 50-luvun rockia.

  

Uusimmat artikkelit

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Ajankohtaista

Adam Lambert and Sauli Koskinen arrested and jailed in Finland after a bar fight
Petri Nygärd
Saana Parviainen
Johanna Tukiainen
Justin Bieber
Jennifer Aniston
Lindsay Lohan
One Direction
Sauli Koskinen
Adam Lambert
Lady Gaga
Kim Kardashian


© Copyright 2003 - 2012 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröityjä tavaramerkkejä, joiden käyttäminen ilman merkinhaltijan lupaa on kielletty. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Media Oy, Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi.