Poptähdet ja muut julkkikset ovat aika ajoin mokanneet julkaisemalla noloja ja paljastavia kuvia verkossa. Useimmiten kuvissa nähdään odottamatonta nakuilua, mutta nyt vuorossa on ollut amerikkalainen laulajatähti Evan Dando.
Mikä moka! Rocktähti julkaisi huumekuvan netissä – katso
Tunnettu televisiotähti tuli kaapista – huhut vahvistuivat
Kohutusta amerikkalaisesta Jersey Shore -realityohjelmasta tunnetuksi tullut realitytähti Snooki, oikealta nimeltään Nicole Polizzi, tunnetaan ohjelman myötä nykyisin jo ympäri maailmaa. Viime aikoina neitokainen on ollut otsikoissa lähinnä painonpudotuksensa merkeissä.
Ups, mitähän tämä “hieronta” pitää sisällään?
Kirjoitetussa tekstissä lainausmerkkejä käytetään usein niiden alkuperäisen tarkoituksen lisäksi myös tarkoittamaan, että niiden sisällä oleva sana ei välttämättä pidä lopulta ehkä aivan paikkaansa. Joskus lainausmerkit tulevat kuitenkin eteen odottamattomissa paikoissa.
South Parkin Cartman oikeasti olemassa? Hämmästyttävä yhdennäköisyys
Huippusuosittu animaatiosarja South Park naurattaa miljoonia ihmisiä viikoittain, ja sen päätähdistä erityisesti Eric “Respect My Authoritah” Cartman on monien sarjan fanien mielestä loistava hahmo. Tällä viikolla hahmolle on löydetty tosielämän versio.
Delfiini yllätti surffaajan – tapaus tallentui videolle
Delfiinit lukeutuvat tunnetusti maailman viisaimpiin eläimiin ja niitä kunnioitetaan ympäri maailmaa – paitsi tietenkin Japanissa. Monien eteläsäs lomailevien turistien hartaana toiveena onkin nähdä ilmieläviä delfiineitä vapaana luonnossa.
Video julki: Justin Bieberin turvamies rajussa tappelussa
Useimmat julkkistähdet suhtautuvat paparazzeihin tottuneesti, mutta joillekkin valokuvia janoavien kuvaajien jatkuva läsnäolo voi aiheuttaa riitatilanteita. Esimerkiksi teinitähti Miley Cyrus raivostui taannoin paparazzille, joka tönäisi hänen äitiään parkkipaikalla.
Outo luonnonoikku: Purppuranvärinen orava löytyi Yhdysvalloista
Maailmalta löydetään alituiseen erikoisia eläimiä, ja esimerkiksi albiinot eläimet ovat valkoisen värinsä vuoksi usein joutuneet eroon laumastaan tai pesueestaan. Nyt Yhdysvalloissa on kuitenkin jäänyt kiinni hämmentävän värinen orava.
Tissipipo sopii tyylikkääseen rintaruokintaan – katso kuva
Rintaruokinta on aiheuttanut monia välikohtauksia, ja erityisesti Yhdysvalloissa julkisella paikalla tapahtuva rintaruokinta on aiheuttanut monia ongelmia. Nyt ongelmaan on kehitetty ratkaisu, jonka avulla äiti voi ruokkia lastaan ainakin tyylikkäästi.
Niinistön teemakappaleelle täystyrmäys: “Totaalista pas*aa!” – kuuntele
Suomelle valittiin viime sunnuntaina uusi presidentti, kun Sauli Niinistö pesi selkein lukemin kilpakumppaninsa Pekka Haaviston. Haaviston vaalikampanjaan liittyi myös massiivinen konserttitapahtuma, mutta Niinistön valinnan kunniaksi puolestaan julkaistiin teemakappale.
Musiikkivideosta valtava nettihitti: 5,2 miljoonaa katsojaa kahdessa päivässä – katso
Innovatiivisista musiikkivideoistaan tunnettu yhdysvaltalainen indierock-bändi OK Go tuli maailmanlaajuisesti tunnetuksi juoksumattovideostaan, joka on katsottu yli 50 miljoonaa. Nyt OK Go on julkaissut uuden videon nimeltä Needing/Getting. Siitäkin on tullut välittömästi valtava nettihitti.
Facebookissa suositeltua
Uusimmat artikkelit
Tässä se viimein on: Suomalaisen Iron Sky -elokuvan traileri!
17-vuotias teinivaimo merenneitona mainoksessa: “OMG! Olen niin märkä”
Venäjältä löytyi huikea Spiderman-poika – henkeäsalpaava video
Televisiotähti sairastui syöpään: “Aion taistella vastaan”
Isä varasti 40.000 dollaria tyttärensä tililtä – halusi ostaa lava-auton
Beyoncen pikkusisko on kuuma kaunotar – katso kuvat
Luonnoton Playboy-povipommi kuvattiin Hollywoodin yössä
Potter-tähti paljasti: Seksiä fanien kanssa!
Lindsay Lohan ei juuri rintojaan peitellyt – katso kuvat
Näin kävi tavikselle F1-auton ohjaamossa – G-voimat veivät voiton
Yllätyskäänne: The Voice of Finlandiin neljä uutta tähtineuvonantajaa
Rakastuneet pässi ja peura naimisiin – katso kuvat intiimistä suhteesta
Mies ryösti seksikaupan – saaliiksi pumpattava Barbara
Stara Gallup
Levyarvostelut
Peliarvostelut


















