Ke$ha Staran haastattelussa Amsterdamissa

Haastattelut · Stara.fi

Amerikkalainen poptähtikaunotar Ke$ha, oikealta nimeltään Kesha Sebert, komeilee parhaillaan maailman hittilistojen kärjessä Tik Tok -hittikappaleellaan sekä Animal-albumillaan. Viihdelehti Stara tapasi räväkän tähden äskettäin Amsterdamissa, jossa hän oli esittelemässä itseään ja musiikkiaan eurooppalaisille viihdemedioille.

Ke$ha on myöhässä haastattelusta, mutta hän ei pidä kiirettä. Sen sijaan hän haluaa jutustella toimittajan kanssa kaikessa rauhassa hotellihuoneessaan. Paikallista suklaata nauttiva laulaja istahtaa kuitenkin lopulta huoneensa värikkäälle sohvalle ja kamerat saadaan käyntiin.

”Heräsin rumpukopista ja lähdin kouluun”

Yhdeksi vuoden 2010 kovimmista pop-komeetoista veikattu poppari on viettänyt musiikin parissa lähes koko elämänsä. Ammatinvalinta ei tullut siis yllätyksenä.

– Äitini on lauluntekijä, joten minä vietin lapsuuteni ja nuoruuteni musiikin parissa. Yksi ensimmäisistä muistoistani on se kun olin kitaralaukussa esiintymislavalla samaan aikaan kun äitini esiintyi, joten olen elänyt aina musiikin parissa. Vartuin Nashvillessä, jossa jokainen soittaa musiikkia, joten se oli aivan luonnollista, Ke$ha kertoo Staralle.

Vielä teini-iässä tuleva poptähti lähes asui studioilla.

– Sammahdin usein nukkumaan studioiden rumpukoppeihin, koska studioilla ollaan yleensä myöhään illalla. Sitten heräsin aamuisin rumpukopista, tein aamutoimet ja lähdin kouluun. Se oli coolia ja minä pidin siitä, sillä se valmisteli minua siihen missä olen nyt.

Ke$ha on hyvin määrätietoinen artisti, joka on valmis tekemään lähes mitä vain saadakseen tahtonsa läpi. Tästä onkin hyvänä esimerkkinä tapaus, jossa hän tunkeutui poptähti Princen kotiin luvattomasti.

– Se pitää paikkansa. Se on tositarina. Livahdin Princen taloon antaakseni hänelle demoni ja onnistuin siinä. Ja hänen ovensa oli kaiken lisäksi lukitsematta. Kaikki on mahdollista. Sitä ei vain saa hyväksyä kieltävää vastausta, Ke$ha muisteli hauskaa välikohtausta.

Poppari halusi Princen tuottavan hänen ensimmäisen albuminsa, mutta suunnitelma ei ainakaan vielä onnistunut.

– Mitään ei tapahtunut. Hän ei halunnut tuottaa sitä. Vielä. Mutta hän tulee vielä tekemään sen, laulaja uskoo.

”Suomessa on hyvää vettä ja kylmä”

Prince ei vielä ole suostunut tekemään yhteistyötä Ke$han kanssa, mutta toinen lähes vastaava hittinimi on jo työstänyt neitokaisen esikoisalbumille musiikkia. Poppari tekee nimittäin yhteistyötä ruotsalaisen popin kultasormen Max Martinin kanssa. Hän on tehtaillut hittejä kymmenille artisteille Britney Spearsista lähtien.

– Olen työskennellyt hänen kanssaan nyt noin vuoden ajan. Olen käynyt hänen luonaan Ruotsissa kaksi tai kolme kertaa.

Suomessa Ke$ha ei ole koskaan käynyt, mutta hän tietää kuitenkin jotain asioita maastamme.

– Siellä on hyvää vettä, niin olen kuullut. Sitten siellä on kylmää. Ja kuumia kundeja, ehkäpä partaisia kundeja, Ke$ha kertoo Staralle.

Suomalaisia yhtyeitä poppari ei tunne ainakaan suoralta kädeltä, eikä esimerkiksi HIM kuulostanut ilmeisesti tutulta, sillä hän oletti kyseessä olevan sooloartistin. Neitokaisen oma debyyttisingle Tik Tok oli haastatteluhetkellä listaykkösenä useissa maissa ympäri maailmaa.

Tik Tok on kappale, joka saa toivottavasti ihmiset irrottemaan ja hullaantumaan tanssilattialla. Toivon saavuttavani ainakin sen tuolla kappaleella. Kappale kertoo kuitenkin myös kertoo rajuista ja ikimuistoisista bileilloista ystävien kanssa. Haluan ihmisten kuuntelevan sitä ja pitävän hauskaa.

Ke$ha julkaisi kovasti odotetun Animal-esikoislevynsä tammikuussa myös Suomessa. Laulaja-laulunkirjoittaja on tehnyt musiikkia myös monille muille poppareille, joten hänen oma albuminsa on luonnollisesti peräisin omasta kynästä.

– Olen kirjoittanut levyn jokaisen kappaleen itse. Olen Animal-levystäni hyvin ylpeä, sillä olen tehnyt sitä usean vuoden ajan ja se on hyvin rehellinen ja todenmukainen levy elämästäni. Luulen, että ihmiset pitävät siitä että kerron tositarinoita, koska minä joudun usein ongelmiin, rakastun ja eroan. Levyllä on takuulla kappale jokaiselle eri tilanteissa olevalle. Kaikesta voidaan tehdä hyvä popkappale, Ke$ha tuumii.

Vahingossa jättihitin laulajaksi



Animal-levyn materiaali on tyylipuhdasta electro-poppia, vaikka tähden omat idolit edustavatkin aivan toista musiikkimaailmaa. Laulaja kertoo mielellään omista suosikeistaan.

– Tietenkin Prince. Pidän kuitenkin kovasti myös vanhasta musiikista, koska vartuin kuunnellen äitini vinyylilevyjä. Rakastan Led Zeppeliniä ja David Bowieta. Princeä ja Rolling Stonesia. Niistä olen saanut pääosan vaikutteistani, mutta en tiedä miten päädyin lopulta tekemään electrodancepoppia. Pidän toki siitäkin.

Levyn soundi kuulostaa kuitenkin enemmänkin Lady Gagalta ja Pinkiltä. Tätä poppari ei suoralta kädeltä myönnä, mutta kertoo ihailevansa molempia tähtiä.

– Kyllä! Rakastan voimakkaita naisia. Pidän jokaisesta naisesta joka ei pelkää ja joka voi näyttää närhen munat.

Ke$halla oli jo ensimmäisen singlensä jälkeen hallussaan Yhdysvaltojen digitaalisen myyntilistan tuplaennätys. Hän on nimittäin mukana kahdella historian eniten myydyllä digisinglellä. Toinen niistä on Tik Tok, mutta toinen on sitä edeltänyt Flo Ridan Right Round -jättihitti, jossa Ke$ha laulaa naisvokaalit. Hän päätyi hittibiisiin vahingossa.

– Minä oikeastaan vain ajauduin siihen. Kävelin huoneeseen kun kappale oli jo valmis. Minua pyydettiin laulamaan ja hän piti äänestäni. Tein sen oikeastaan vain koska se oli hauskaa. Siihen meni viisi minuuttia. Hän piti siitä niin kovasti, että piti sen ja sitten päädyin tekemään vielä toisenkin kappaleen hänen kanssaan. Tuo Touch Me -kappale on hänen uusimmalla albumillaan, Ke£ha kertoo Staralle.

Flo Ridan kappaleesta tuli jättihitti, mutta siitä huolimatta poppari halusi pitää siihen pesäeroa niin kovasti, ettei esiintynyt edes hitin musiikkivideolla.

– Tiesin, että tulisin julkaisemaan pian myös oman albumini. Halusin odottaa ja varmistua siitä että ensimmäinen musiikkivideoni olisi oikean näköinen ja rehellinen, koska uskon todella että suorasukaisuus ja rehellisyys on suuri osa levyäni ja kirjoitustyyliäni. En tiennyt millainen hänen videostaan olisi tullut, koska se oli hänen videonsa, joten halusin hänen saavan itse vastata taiteellisesta tuotannosta.

Oman musiikkinsa lisäksi Ke$ha on siis kirjoittanut musiikkia myös monille muille tähdille. Heistä nimekkäimpiä ovat muiden muassa Britney Spears ja Rihanna, jotka ovat levyttäneet popparin kynäilemiä kappaleita.

– Ja Miley Cyrusille. Hänen The Time Of Our Lives -niminen kappaleensa on hänen uudella albumillaan. Minä kirjoitin sen kappaleen. Sitten tein kappaleen myös Veronicas-yhtyeelle. Sen nimi on This Love. Jatkan kappaleiden kirjoittamista muille artisteille‚ koska pidän siitä.

”Oksensin Paris Hiltonin komeroon”

Haastattelussa Ke$ha paljasti myös seurapiirijulkkis Paris Hiltonin kotona taannoin tapahtuneen kommelluksen. Poptähti nimittäin kunnostautui oksentamalla Hiltonin vaatekomeroon. Asian muisteleminen sai hymyn laulajan huulille, mutta hän muisti toki korostaa, että kyseessä oli vain yksittäistapaus.

– En oikeastaan oksentele niin paljon. Se nyt vain sattui tapahtumaan kerran Paris Hiltonin komerossa. Siitä on jo kauan. Pieni oksennus vain, ei mitään suurta, Ke$ha kertoi Staralle.

Paris Hilton ja Ke$ha tutustuivat jo ennen oksennusepisodia, kun Paris ja hänen ystävänsä Nicole Richie vierailivat laulajan kotonaan kuvatessaan taannoista realityohjelmaa ympäri Yhdysvaltoja. Kommellus sattui kuitenkin Hollywoodissa.

– Se tapahtui Paris Hiltonin kodin kaapissa. Paris on tosin käynyt myös minun ja äitini kotona ollessaan kuvaamassa Leidit Landella -realitysarjaansa. Ne ovat kuitenkin kaksi täysin eri juttua. Silloin ei ei kuitenkaan oksenneltu kun hän oli minun luonani, Ke$ha nauroi.

Orastanut ystävyys Paris Hiltonin kanssa päättyi oksennukseen, sillä neitokaiset eivät ole enää ystäviä.

– Voi ei. En ole. Se oli ikään kuin piste i:in päälle, Ke$ha nauraa.

Itsensä viihdemaailman huipulle sananmukaisesti raivannut poppari on oivallinen esikuva tähteydestä haaveileville. Hän kertoo oman neuvonsa myös Staran lukijoille.

– Minusta ei pitäisi koskaan kuunnella kieltäviä vastauksia, ja jos joku sanoo ei niin sitä ei tarvitse kuunnella. Jos haluat jotain niin mene ja ota sen. Tee mitä täytyy ja kaikki keinot ovat sallittuja, mutta älkää tappako ketään.

Jocka Träskbäck



Amsterdam

PS: Voit katsoa haastattelun kokonaisuudessaan myös videona tästä.