Rihannan sensuroidusta kohuvideosta uusi yllättävä riita

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Rihanna oli pari viikkoa sitten otsikoissa uuden S&M-musiikkivideonsa merkeissä. Rohkea video nimittäin kiellettiin lukuisissa maissa ja monissa muissa sille asetettiin 18-vuoden ikäraja ja sitä kiellettiin esittämästä päivisin. Nyt video on uuden kohun keskiössä.

Tunnettu amerikkalainen muotikuvaaja David LaChapelle on nimittäin suivaantunut värikkäästä videosta, sillä hänen mukaansa se perustuu hänen valokuviinsa. LaChapelle on asiasta niin varma, että hän jätti eilen maanantaina haastehakemuksen tuomioistuimeen.

Lukuisille tunnetuille lehdille supertähtiä kuvannut LaChapelle toteaa oikeuteen jättämissään asiakirjoissa, että videon konsepti, tunne, värit, teema, asetelmat, lavasteet ja valot ovat peräisin hänen töistään. Nyt hän vaatii oikeudessa korvauksia työnsä luvattomasta käytöstä. Mahdollisesta oikeusjutusta on tulossa mielenkiintoinen, sillä tekijänoikeus viedään siinä uudelle alueelle, kun videon väitetään olevan plagiaatti valokuvista.

Rihanna on menestynyt erittäin hyvin musiikkilistoilla ympäri maailmaa, mutta S&M-kappaleen suhteen hänellä on ollut hieman ongelmia. Taannoin Rihanna itse purki raivoaan Twitter-blogissaan, koska hänen kappaleensa vihjaileva nimi oli muutettu brittimarkkinoilla ilman hänen lupaansa.