Miehet tahtovat kaljamahasta eroon ennen lomaa

Matkailu Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme hiljattain, että suurin syy naisten rantalomien välttämiseen oli se, etteivät neitokaiset yksinkertaisesti kehtaa esitellä vartaloaan pienen pienissä uima-asuissa. Nyt samankaltaisia ongelmia on havaittu myös miesten maailmassa.

Verkossa matkoja myyvä Bonvoyage.co.uk -yhtiö teetti hiljattain kyselyn, jonka mukaan miesten suurin huolenaihe ennen lomareissua on heidän kaljamahansa koko. Vaikka luulisi, että lomailijat stressaisivat enemmän esimerkiksi tarpeellisten matkustusdokumenttien olemassa olosta tai riittävästä matkabudjetista, niin silti yli puolet miehistä vaivaa päätään sillä, kuinka pääsisivät ylimääräisestä vartalorenkaasta eroon ennen lomaa.

Toiseksi eniten miehet harmittelevat reissun takia väliin jääviä urheiluohjelmia, ja vasta kolmantena mietintälistalla ovat raha-asiat ja se, riittääkö lompakon paksuus suunniteltua reissua varten. Vaikka pyöreä maha oli miesten ykköshuolenaihe, ei suurin osa edes yrittänyt tehdä asialle mitään. Kyselyn tulokset julkaisi Daily Mail.