Pink alastomana kansikuvassa – estoton poptähti itsevarmana

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

2000-luvun alkupuolella suuresta suosiosta nauttinut Pink julkaisi viime vuonna kuudennen studioalbuminsa, joka kantaa nimeä The Truth About love. Laulajatähti on viime vuosina viettänyt rauhallista perhe-elämää aviomiehensä ja esikoistyttärensä kanssa.

pink12062014

Nyt 34-vuotias laulajatar näyttäytyy kuitenkin jälleen julkisuudessa rohkean kuvan merkeissä. Pink poseeraa australialaisen Who-lehden tuoreen numeron kansikuvassa itsevarmasti täysin ilkosillaan, paljastaen kameralle lukuisia tatuointejaan.

Pink, eli Alecia Beth Moore, on elänyt rankan nuoruuden, sillä hän on kertonut joutuneensa huumekoukkuun jo 13 vuoden iässä. Poptähti halusi kapinoida vanhemmilleen, koska heidän avioeronsa järkytti häntä. Laulajan mukaan hän käytti ennen teini-ikää muun muuassa ekstaasia, metamfetamiinia ja heroiinia. Pink kertoi hiljattain purskahtaneensa itkuun järkytyksestä, kun hän tajusi synnytyksessä lapsensa sukupuolen olevan tyttö. Poptähti pelästyi, että hänen tyttärestään kasvaa samanlainen kuin hänestä.