Brittilehti nosti Saara Aallon voittajasuosikiksi – tämä kappale ratkaisi!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen laulajalupaus Saara Aalto kisailee parhaillaan pääsystä kolmen parhaan joukkoon Britannian X Factor -ohjelmassa. Häneltä on nähty toistuvasti esityksiä, jotka ovat millä tahansa mittarilla olleet ylivoimaisesti koko kilpailun parhaita. Samalla saaramania on levinnyt britteihin.

Tellymix
Tellymix

Saara Aalto saapuu maanantaina 5.12. Suomeen ja esiintyy Senaatintorilla Helsingissä.

Nyt Tellymix-verkkosivusto on todennut, että Saara Aallon eilinen Chandelier-esitys nosti hänet koko kilpailun voittajasuosikiksi. Tuomaristo luonnollisesti ylisti suomalaisen molempia esityksiä, mutta myös mediat ovat olleet niistä innoissaan.

– Saara Aalto on ennakkosuosikki voittajaksi tyrmäävän Chandelier-coverin jälkeen, Tellymix otsikoi.

– Saara antoi KAIKKENSA eeppisellä sekoituksella White Christmasia ja All I Want For Christmas is Youta. Toisessa esityksessä Saara päätti esittää uudelleen koelaulukappaleensa Chandelierin, Tellymix jatkoi.

Eilisten esitysten äänestystulokset selviävät hetken kuluttua suorassa tuloslähetyksessä.